Kansallinen rekrytointitutkimus 2023 - Työnhaku Suomessa

Kansallisen rekrytointitutkimuksen osa 3 Työnhaku Suomessa on julkaistu. Kyselyyn vastasi yli 3600 suomalaista. Tutkimuksen on toteuttanut Duunitori & Taloustutkimus.
​​​​​​​

Tutkimuksen keskeiset havainnot

Aktiivisesti töitä hakevia on noin kaksi viidestä (41 %) vastaajasta, selvästi enemmän kuin vuonna 2022 (33 %). Aktiivisesti työpaikkaa hakeneista jopa 45 % vastaa hakeneensa yli kymmentä työpaikkaa viimeisen 12 kuukauden aikana. Viime vuonna yli kymmentä työpaikkaa hakeneita oli alle kolmasosa.

Eniten tyytymättömyyttä koetaan heti työnhaun alkumetreillä eli työmahdollisuuksien kartoittamisen ja työn hakemisen vaiheissa. Mahdollisuuksien kartoittamisen vaiheessa eniten vaivaa se, että (1) palkkaa ei kerrota ilmoituksessa, että (2) työnantajat eivät kerro työpaikan kulttuurista sekä se, että (3) työnantajia on vaikea erottaa toisistaan.

Koulutustaso korreloi työnhaussa koetun tyytymättömyyden kanssa: mitä korkeammin koulutettu henkilö on, sitä heikomman arvosanan hän todennäköisesti antaa työnhaun prosessille.

Työpaikkaa jätetään usein hakematta epätyydyttävän palkan tai sijainnin takia, mutta myös monista muista syistä. Esimerkiksi 48 prosenttia oli jättänyt hakematta, koska työnantaja ei vakuuttanut, 37 prosenttia oli jättänyt hakematta, koska hakeminen vaikutti hankalalta, ja 33 prosenttia oli jättänyt hakematta, koska oli kuullut huonoja arvioita työnantajasta.

Työsuhde on päättynyt viimeisen 12 kuukauden aikana kolmasosalta (35 %) vastaajista. Heistä reilu neljäsosa (28 %) on itse irtisanoutunut, mitä voidaan pitää merkittävänä määränä. Irtisanoutumisen suurimmat syyt ovat olleet pettymys työpaikan johtamiseen (38 %) ja huono ilmapiiri (33 %). Miehillä ensisijainen syy irtisanoutumiseen oli kuitenkin “kaipasin vaihtelua”.

Tekoälyä työnhaussa hyödyntää 8 prosenttia vastaajista, mutta 36 prosenttia sanoo, että voisi hyvin hyödyntää tulevaisuudessa. Yleisin hyödyntämisen tapa on hakemustekstin tai muiden tekstien kirjoittaminen.

Lähde: Duunitorin rekrytointitutkimus 2023 osa 3: Työnhaku Suomessa​​​​​​​​​​​​​​


Vuoden 2023 Kansalliseen rekrytointitutkimuksen kyselyyn osa 3 Työnhaku Suomessa osallistui yli 3600 suomalaista, jotka kertoivat näkemyksiään ja tuntemuksiaan työnhausta. Lisää Duunitorin rekrytointitutkimuksia löydät täältä.